PELAAJA

Pelaaja: Roll
Pelipaikka: Andriaana
 
-----

HAHMO

Nimi: Aero
Laji: Koira
Rotu: Pomeranian
Ikä: Kaksi vuotta
Sukupuoli: Narttu
Lauma: Djala
Ryhmittymät: Ei kuulu
Perhe: Isä, äiti, kaksosveli


Ulkonäkö:


Klikkaa kuvaa suuremmaksi halutessasi!

Aero on oranssi pomeranian kera rodulle tyypillisen pitkän, pörheän turkin. Erityisen tuuheat ovat nartun kaulus sekä häntä. Väritykseltään turkki on pääosin kirkkaan oranssi, mutta hieman vaaleampaa sävyä löytyy alaleuasta, rinnan kohdalla sijaitsevasta v-kirjainta etäisesti muistuttavasta kuviosta, vatsasta sekä hännästä. Nartun pienet korvat ovat alati valppaasti pystyssä, ja vihreissä silmissä on useimmiten utelias katse. Kirsu on tummanruskea.

Ruumiinrakenteeltaan Aero on melko tanakka, joskaan ei lihava. Karvapeite kuitenkin saa koiran näyttämään huomattavasti todellista paksummalta. Hänen jalkansa ovat lyhyet ja jämerät. Vaikkei pörröturkki ehkä voi varsinaisilla lihaksilla kerskailla, on hän silti melko ketterä ja vikkelä tapaus tarvittaessa. Säkäkorkeutta nartulta löytyy vaivaiset 20 senttimetriä, painoa puolestaan reilut kaksi kiloa. Kaulassaan hänellä on aina tummanpunainen huivi, mutta koruja ei piski ole toistaiseksi saanut/hankkinut.


Luonne:

Aero voi olla pikkuruinen, mutta egoa hänellä riittää monen suurenkin koiran edestä.  Kokonsa puolesta hän ei ehkä näy kauas, mutta halutessaan - eli varsin usein - kuuluu kyllä, eikä pienuus haittaa yhtään isojenkaan koiraeläinten seurassa. Itsevarmuuden puutteesta ei siis ainakaan voi kääpiöpystykorvaa syyttää. Piski on täynnä nuoruuden intoa, tarmoa ja uteliaisuutta, ja tutkii mieluusti uusia paikkoja sekä tutustuu vastaantuleviin saaren asukkeihin aina tilaisuuden tullen. Aerolla on ilmiömäisen hyvä muisti, mitä tuttavuuksiin tulee, sillä hän muistaa kasvojen perusteella takuulla jokaisen kohtaamansa toverin jolle on joskus sanan vaihtanut - ja useimmiten sellaisetkin, jotka ovat tulleet vastaan täysin sattumalta. Noin yleisesti ottaen pörröturkki haluaakin olla kaikkien kaveri laumasta huolimatta, joskin Djalassa opittua Edera-vastaisuutta ei pidä unohtaa. Nartun keskustelukumppaniksi joutunut sielu valitettavasti saattaa hyvinkin äkkiä kyllästyä yltiöpositiiviseen, pirteään ja hanakasti mukana roikkuvaan seuralaiseen, joka ei vain osaa lopettaa ajoissa. Aerolla onkin toisinaan vaikeuksia lukea muiden mielialoja, ja suusta tulee päästettyä ties mitä hassua silloin, kun ei pitäisi!

Itsepintainen, sosiaalinen piski on toki omapäinen muillakin tavoin. Vaikkei nyt ehkä suoranaisesti lyttää toisten mielipiteitä asioista, saattaa hän hyvinkin kuuluttaa omiaan erityisesti saadessaan tietää keskustelukumppanin olevan aivan päinvastaisella kannalla. Jos jokin juttu ei satu menemään oman mielen mukaan, voi narttu ottaa sen tapauksesta riippuen hyvinkin raskaasti, mutta on ”nopea antamaan anteeksi” omien sanojensa mukaan, sillä loppupeleissä sopu on huomattavasti riitelyä mukavampaa. Harva loukkaus kuitenkaan on niin verinen, että sen takia pitäisi pistää välejä poikki keneenkään. Fyysiseen tappeluun ei narttu kaikesta mahdollisesta suunsoitostaan ja ajattelemattomuudestaan huolimatta yleensä rupea, sen verran löytyy itsesuojeluvaistoa pääkopasta, ihme kyllä.

Omissa oloissaan nuori pomeranian pitkästyy todella helposti, ja yrittääkin alati keksiä itselleen jotakin mielekästä tekemistä. Juoksulenkit, metsästys, uiminen ja kalastus sekä välillä myös pienimuotoinen keppostelu kuuluvat ehdottomasti suosikkiaktiviteetteihin. Pitkä turkki kuitenkin tuntuu painavalta kastuessaan, ja Aeron ”uiminen” yleensä rajoittuukin rantavedessä räpiköimiseen ja pomppimiseen, mutta joskus myös lyhyisiin varsinaisiin uintikierroksiin. Kovin syviin vesiin häntä ei kuitenkaan saa kirveelläkään. Alati liikkuvana yksilönä narttu on hyvässä kunnossa ja jaksaa tarvittaessa juosta pitempiäkin matkoja.

Yleensä rohkeuden perikuvalta vaikuttava pikku pakkaus ei kuitenkaan ole täysin peloton, vaikkei sitä mielellään myönnäkään. Ukkosen aikaan hän on erittäin levoton ja säpsähtää takuulla jokaista jyrähdystä. Muissakin tilanteissa yllättävät kovat äänet saattavat säikäyttää pomeranianin pahanpäiväisesti. Urhean pikkukoiran imago on hänelle hyvin tärkeä, joten ukkosilla hän yleensä lymyileekin itsekseen kotipesässään, jottei kukaan vain näkisi hänen alennustilaansa.


Menneisyys:

Aero on syntynyt ja kasvanut Andriaanan saarella, joskin molemmat hänen vanhempansa tulevat saaren ulkopuolelta ja näin ollen usein kertoilivatkin pennulle ja tämän kaksosveljelle tarinoita aivan erilaisesta maailmasta. Pentukaksikko tuotti alusta alkaen päänvaivaa vanhemmille, jotka parhaansa mukaan yrittivät kasvattaa näistä kunniakkaita ja laumauskollisia djalalaisia. Vaikka Aerolla veljineen oli jatkuvasti jos jonkinlaista konnankoukkua menossa, sujui lapsuus kuitenkin pääosin onnellisissa merkeissä ja suurimmilta vahingoilta onnistuttiin välttymään. Siinä missä veli rauhoittui aikuistuessaan, tuntui narttu puolestaan saavansa lisää pentumaista tarmoa kokeilla mitä hölmöimpiä asioita, joten vanhemmat olivat ehkä syystäkin huolissaan lopulta päästäessään Aeron omilleen velipoikaa myöhemmin, vasta hieman yli vuoden vanhana.

Itsekseen asuminen oli uutta ja jännittävää, ja vaikkei pörröturkki kauas vanhemmistaan muuttanutkaan, vaan edelleen samaisessa lehtimetsässä asusteli, tuntui itsenäistyminen silti hyvältä. Vanhemmat eivät enää olleet kieltämässä menoa mihinkään suuntaan, ja tässä vaiheessa alkoikin saaren kartoitus! Luonnollisesti oman lauman alueet olivat tulleet jo tutuiksi, mutta nyt oli vapaa pääsy myös Carmiksen ja Befalaksen maille. Ederan maastoonkin ehti pomeranian pienimuotoisesti tutustua, vaikka tulikin lähes poikkeuksetta pois ajetuksi aina sinne livahtaessaan. Afuelin lumisissa maisemissa ei koira puolestaan koskaan kovasti viihtynyt, vaikka niiden eteläisimpiä osia hieman tutkailikin. Nuoren koiran päässä alkoi olla varsin hyvä käsitys saaresta, ja jossakin vaiheessa hän alkoi muistella nuorempana kuulemiaan tarinoita saaren ulkopuolisesta maailmasta. Kunpa hän pääsisi sinne! Sanomattakin lienee selvää, että vaikka hän miten yritti ottaa selvää reiteistä sinne, kaikki tiet johtivat umpikujiin.

Lopulta Aero päätti antaa periksi erikoisen haaveensa suhteen ja rupesi keskittymään erinäisiin seikkailuihin saarella pyrkien samalla haalimaan itselleen kaverin jos toisenkin. Tosin, välillä hän edelleenkin utelee satunnaisilta uusilta tuttavuuksiltaan, onko näillä mitään tietoa maailmasta saaren ulkopuolella, vaikka toive sinne pääsemisestä onkin lähes kokonaan haihtunut nartun mielestä.


Muuta:

- Aeron ääni on kirkas ja pentumainen, vaikka narttu ikänsä puolesta jo aikuinen onkin.
- Aero on ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) hahmoni Andriaanassa. Vuosia ehdin suunnitella peliin liittymistä milloin australianterrierillä, milloin samojedilla, mutta päädyin sitten hieman omaksikin yllätyksekseni pomeranianiin. Hahmosta tuli pirteä ja positiivinen pakkaus, sillä olen kokenut sellaisilla pelaamisen suht helpoksi. Parasta aloittaa turvallisesti!


Suhteet:

Ei vielä mitään.


Pelatut pelit:

Ei vielä mitään.

Pelaaja: Roll
Pelipaikka: Winya Coiasira

---

Nimi: Altea
Kutsumanimet: Altea, Tea (lempinimenä)
Laji: Puolilohikäärme (toinen puolikas muutaman eri eläinlajin sekoitusta - ainakin jotain vesiliskontapaista sekä muutamaa nisäkästä)
Sukupuoli: Naaras
Ikä: 70 (ihmisissä n. 21)
Asema/Ammatti: Palkkionmetsästäjä (noviisi)
Kapinallinen


Ulkonäkö:


Vedä kuva osoitepalkkiin nähdäksesi sen aavistuksen isompana!

Altea on 130 senttimetrin säkäkorkeudessaan lohikäärmesukuiseksi yllättävän pienikokoinen, neliraajainen olento. Hänen ruumiinsa on lyhyt ja tanakahko, kun taas koivet ovat pitkät ja mahdollistavat nopean juoksemisen, mikä osaltaan korvaa siipien puuttumista. Puolilohikäärmeen keho on lyhyen, karkean karvan peitossa, ja sekä selkää pitkin että kaulan molempaa puolta koristavat tummansiniset piikkirivit sekä sinikirjavat suomut. Karvapeite on pääosin harmaan sävyistä, mutta leuka, posket, vatsa, takaraajat ja hännän alapuoli ovat vaaleampaa, puhtaanvalkeasta kermanvalkoiseen.

Altean silmät ovat suuret, ilmeikkäät ja vaaleansiniset, ja kasvoja koristaa pyöreä sinisävyinen kuvio. Päästä törröttää kaksi pitkää, suippoa korvaa, joiden sisukset ovat siniset. Koruista ei lohikäärme ole koskaan välittänyt, mutta useimmiten kaulalla roikkuu nahkainen pienehkö laukku, jossa otus kantaa tärkeimpiä tavaroitaan ja tehtävistään saamiaan palkkiorahoja.


Luonne:

Altea on todella energinen ja aina menossa oleva persoona. Hän ei malta olla kauan paikoillaan, vaan kaipaa virikkeitä ja tekemistä, tai vähintäänkin jonkun seuraa. Sosiaaliseksikin voi siis lohikäärmesukuista kutsua, ellei peräti vallan ylisosiaaliseksi, oli seurana sitten ihminen, hiiri tai toinen lohikäärme - melkeinpä mikä tai kuka tahansa kelpaa! Tosin kovin töykeistä tyypeistä ei Altea pidä, vaikka osaa toisinaan itsekin olla ehkä turhankin suorasanainen puheissaan sitä käsittämättä. Tahallaan hän ei kuitenkaan ole röyhkeä kenellekään, ellei toinen sitten hänen mielestään sitä ansaitse (jolloin lohikäärmeentapainen osaa olla hyvinkin teräväkielinen - kuvainnollisesti tietenkin).

Otus on myös jokseenkin kunnianhimoinen ja uhmakas, minkä voi kaiketi pistää nuoruuden ja kokeilunhaluisuuden piikkiin. Hän on vielä täysi aloittelija palkkionmetsästäjän työssään, vaikka saikin muutaman vuoden ajan oppia kokeneemmalta konkarilta. Se ei kuitenkaan estä naarasta ottamasta vastaan milloin minkäkinlaista tehtävää, tuntui se mahdottomalta tai ei, sillä haasteethan on tehty nimenomaan voitettaviksi! Vaikka Altean oikeudentaju on melko vahva, joskus hän saattaa ammattinsa puolesta suostua epäeettisempiinkin tehtäviin, jos kykenee perustelemaan nämä itselleen.

Sinisuomu rakastaa uimista ja juoksemista yli kaiken, ja ns. vapaapäivinään hänet voikin helposti yhyttää purkamasta energiaa jommallakummalla tavalla. Hän on melkoinen vaeltajaluonne, eikä ole kokenut tarpeelliseksi asettua mihinkään asumaan. Palkkionmetsästäjänä kun on muutenkin kuljettava sinne, missä töitä on. Vaikka pärjäileekin mainiosti niin maalla kuin vedessä, on Altea jokseenkin kateellinen puhdasrotuisille, siivekkäille ja lentokykyisille sukulaisilleen. Se kuitenkaan harvemmin ilmenee mitenkään, ellei otuksella sitten satu olemaan kovinkin paha päivä, jolloin suusta tosiaan voi päästä sammakko jos toinenkin. Useimmiten nuori liskontapainen on kuitenkin varsin positiivinen ja elämän yllätykset avoimesti vastaan ottava olento, jonka seurassa ei pitkästy.


Menneisyys:

Altea syntyi pohjoisessa Nagtrivuorilla, lähellä Toavan kylää. Isästään ei otus koskaan saanut tietää mitään, vaan varttui kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa lohikäärmeäitinsä kanssa. Elämä sujui mukavasti kymmenien vuosien ajan, vaikka äiti olikin huomannut pienokaisensa olevan kovin seikkailunhaluinen ja seurallinen tapaus, minkä johdosta tämä teki jatkuvasti retkiä läheiseen kylään ja sen lähiympäristöön, erilaisia ystäviä saaden. Välillä oltiin ties missä hankaluuksissa, mutta kaikesta selvittiin joko säikähdyksellä tai pikku ruhjeilla.

Reilu pari vuotta takaperin kylään saapui kokenut palkkionmetsästäjä, haltia, jolla oli hallussaan paljon tietotaitoa kyseiseen vaaralliseenkin ammattiin liittyen. Altea vakuuttui kovasti miehen kertomista tarinoista ja taidoista, ja saikin päähänsä ryhtyä moista ammattia harjoittamaan. Äitinsä vastusteli aluksi kovasti, mutta antoi lopulta periksi tyttärensä itsepintaisuudelle. Mies suostui ottamaan nuoren lohikäärmeverisen oppilaakseen, ja näin kaksikko lähti taittamaan taivalta kaksin. Altea pääsi tutustumaan Gwannathariin ja näkemään kaikenlaista uutta kylän ja vuoren ulkopuolella, ja hän piti siitä kovasti.

Pari vuotta sitten kului Altean opetellessa uuden opettajansa tavoille sekä kehitellessä itselleen sopivia taistelumenetelmiä. Voimakkaat eturaajat ja leuat sekä raskas häntä tulivat tarpeeseen, ja niiden hyötykäyttöä aikansa harjoiteltuaan pääsi puolilohikäärme opettajansa kanssa myös oikeille työkeikoille, pidättämään etsintäkuulutettuja ja etsimään kadonneita tavaroita ja henkilöitä ja ties mitä. Lopulta naaras tunsi olevansa jo valmis jatkamaan matkusteluaan yksinkin, ja näin ollen oppilaan ja opettajan tiet erosivat, vaikka se toki enteilikin näistä kahdesta tulevia kilpailijoita. Vielä kovin kauan ei Altea ole taivalta yksikseen taittanut, mutta tekee parhaansa kerätäkseen kokemusta ja arvostusta ammatissaan kaikkialla.


Taidot ja magia:

Altea on nopea juoksija ja melkoinen uimataituri, mitkä omalta osaltaan kompensoivat siipien puuttumista. Erityisen voimakas ei nuori lohikäärmeentapainen ole kokonsa puolesta, mutta itsensä kokoisille ja pienemmilleen pärjää varteenotettavasti, erityisesti raskaassa hännässä on kiitettävästi iskuvoimaa.

Lohikäärmeverisenä Altealla on myös taipumusta magiaan; hän ei kykene syöksemään tulta tai mitään muutakaan toisin kuin lohikäärmeäitinsä, mutta osaa kohtuullisesti hallita yhtä elementeistä – vettä. Hän ei pysty luomaan vettä tyhjästä, mutta olemassa olevia vesimassoja hän voi liikutella omiin tarpeisiinsa (lähinnä pieniä määriä kerrallaan, minkään kokonaisen järven nostaminen paikoiltaan ei siis onnistu). Tämän lisäksi otus kykenee vedessä ollessaan ”sulautumaan” näkymättömäksi niin halutessaan.


Muuta:

- Kuuluu Alaniksen kannattajiin, vaikka loppujen lopuksi ei kovasti ”politiikasta” välitäkään (eikä ole paria vuotta kauempaa edes ollut tietoinen saaren tilasta, eristyksissä kauan asuttuaan). On kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että nykyinen valtias päämäärineen ei tee hyvää saarelle.
- Altean ääni on kirkas ja jokseenkin lapsenomainen.

Nimi: Kajo Tuulentytär
Ikä: 1 vuotta
Sukupuoli, suuntautuminen: Naaras, hetero
Paikka hierarkiassa: Tavallinen kansalainen
Perhe:
Äiti: Tuuli Kaunontytär
Isä: Ruska Harmonpoika (kuollut)
Samanikäiset sisarukset: Kaksi siskoa ja yksi veli


Ulkonäkö:



Kajon turkin pääväri on punaisenruskea, ja sen useita sävyjä esiintyy ympäri turkkia. Kaikkein vaaleinta sävyä, joka oikeastaan on jo ennemminkin valkoista, esiintyy etutassujen päissä sekä hännänpäässä. Hieman tummempaa – tosin edelleen pääväriä vaaleampaa – väritystä on vatsassa sekä maskin osittain peittämässä kasvokuviossa. Pääväriä tummempaa ruskean sävyä puolestaan esiintyy korvien päissä, etutassuissa ennen värin vaihtumista vaaleaan sävyyn. Myös takatassujen ”sukat” ovat tätä tumminta sävyä.

Punaturkin silmät ovat kylmän siniharmaat, ja kirsu puolestaan tummanruskea, lähes musta. Polkuanturat ovat samanväriset kuin kirsukin. Ruumiinrakenteeltaan naaras on ennen kaikkea sopusuhtainen. Nuori neiti saattaa toki kasvaa vielä, mutta tällä hetkellä säkäkorkeutta on noin 35cm kun taas painoa sellaiset nelisen kiloa.

Naaraan maskissa on kolmea violetinsävyä. Pääsävynä toimii hyvin tumma violetti, josta lähes koko maski koostuu. Etupuolella on hieman vaaleammasta sävystä muodostuva kuvio, jonka ”sisältä” löytyy vielä kaksi sitäkin vaaleampaa kuviota, jotka sijaitsevat aivan maskin silmänreikien yläpuolella. Kajo pitää myös aina syvänsinistä, helmenmuotoista korvakorua oikeassa korvassaan (puuttuu kuvasta).


Luonne:

Mikään sana ei kuvaa naarasta paremmin kuin ”seikkailijaluonne”. Nuorempana paljon kotipesässä aikaa viettänyt Kajo rakastaa tutkimusmatkailua eikä voisi vähempää välittää äitinsä tai muiden varoituksista. Jos hän jonnekin tahtoo, sinne hän myös menee – vaikka siitä sitten seuraisikin kurinpalautusta! Omapäisyyttäkään ei siis tyttöseltä puutu, päinvastoin. Auktoriteetteja vastaan kapinointi on kerrassaan mahtavaa ajanvietettä! Seikkailunhakuisuus on saanut Kajon haluamaan viestinviejäksi – ei järin korkea tai kunnianhimoinen tavoite, mutta sopii hänelle hyvin.

Lyhyillä retkillään naaras tapaa usein uusia tuttavuuksia, ja mikäs sen mukavampaa, hän kun on varsin sosiaalinen tapaus muutenkin. Hän on aina innokkaana tutustumassa, jos alueelle muuttaa uusi kettu tai joku vain sattuu kulkemaan ohi. Hän tietääkin suurimman osan lähitienoon ketuista vähintäänkin nimeltä – hänen nimimuistinsa on ilmiömäinen. Muu muisti onkin sitten vähän mitä on, monet naaraan mielestä tylsät asiat (kuten kiellot) vilahtavat kuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Vaikka Kajo onkin yleensä se puheliaampi osapuoli, hän osaa myös kuunnella toisten juttuja ja murheita, jos sille on tarvetta. Hän ei kuitenkaan ole mikään taitavin salaisuuksien pitäjä puhuessaan usein ohi suunsa, joten kaikkein tärkeimpiä salaisuuksia ei välttämättä halua hänelle kertoa. Oli miten oli, ei naaras tahallaan levittele toisten asioita ympäriinsä ja ennen kaikkea hän on vallan hyväntahtoinen ja positiivinen persoona.

Suuttuneena naaraasta tulee hilpeän ja äänekkään totaalinen vastakohta. Hän tuppaa vain mököttämään ja pitämään mykkäkoulua eikä suostu kertomaan, mikä mahtaa mahdollisesti olla hätänä. Kovin kauan hän ei kuitenkaan jaksa vihoitella, vaan mököttely loppuu kuin itsestään viimeistään muutamassa tunnissa.

Kajo on toki rohkea, mutta pelkonsa ja heikkoutensa hänelläkin on. Hän pelkää käärmeitä kuollakseen – ja syystäkin, eiväthän ne mitään turvallisimpia eläimiä ole alun alkaenkaan. Käärmeen nähdessään hän saa lähes poikkeuksetta mahdottoman säikkykohtauksen ja yrittää päästä pois tilanteesta hyppien, kiljuen ja riehuen, mikä tietysti yleensä lähinnä kiinnittää käärmeen huomion, ei suinkaan aja otusta pois. Tämä pelko ei kuitenkaan ohjaile naaraan elämää, vaikka tuntemattomilla alueilla tämä saattaakin aluksi katsoa, mihin astuu.


Menneisyys:

Kajo sisaruksineen syntyi Tuuli-nimiselle punakettunaaraalle Maskikettujen kylään noin vuosi sitten. Tuulen kumppani ja pentujen isä oli kuollut vain vähän ennen pentujen syntymää jäätyään Varjokettujen armoille, joten naaras vaali pentujaan todella paljon jo aivan ensi hetkistä asti, ja nämä saivat kasvaa hyvin rakastavassa ympäristössä. Äidin apuna kasvatuksessa toimivat monet sukulaiset ja tuttavat.

Nelipäinen pentue varttui nopeasti, ja melkoisia vauhtihirmuja he olivatkin, jatkuvasti aiheuttamassa huolta äidilleen, vaikkakin tahattomasti. Tuuli oli kuitenkin useimmiten tarkkana ja halusi pitää pennut kotipesän tienoilla mahdollisimman pitkään. Koko nelikko sai tavalliseen tapaan maskinsa kuuden kuun iässä, ja Kajolle osui violetinvärinen ilmatyypin maski.

Pennut jatkoivat kasvamistaan yhä äitinsä huomassa. Pian nämä olivat jo oma-aloitteisia nuoria, mutta Tuulen oli vaikea päästää irti rakkaista pienokaisistaan, ja tämä pyrki edelleen pitämään kaikki mahdollisimman paljon kotona. Näin jatkui, kunnes pennut täyttivät vuoden, ja sekä veli että yksi siskoista lähtivät jo asumaan omilleen ja täyttämään mieleisiään tehtäviä. Kajo ja toinen sisko jäivät vielä emon huomaan, mutta aikovat myös lähteä piakkoin äidin vastusteluista huolimatta. Kajon mielestä on jo korkea aika itsenäistyä, ja hän onkin alkanut haaveilla viestinviejän urasta, kunhan nyt ensin varttuu vielä vähän.


Maski ja sen tuoma kyky:

Kajon maskin tyyppi on ilma, ja se sallii naaraan manipuloida ilmaa avukseen - ikään kuin kantamaan häntä - tehdäkseen pitkiä ja/tai korkeita loikkia. Toistaiseksi ei naaras vielä hallitse maskinsa voimaa kovin kummoisesti, mutta opittuaan homman kunnolla, on hänellä mahdollisuus jopa ikään kuin lentää pitkiä - kenties useiden kymmenien metrien matkoja (tai vaihtoehtoisesti loikata yli viiden metrin korkeuteen). Tästä ollaan kuitenkin vielä kaukana, ja punaturkin loikat ovat parhaimmillaan viittä metriä pituussuunnassa ja noin kahta korkeussuunnassa.


Pelaaja: Roll

EI AKTIIVINEN!

-----

Pelaaja: Roll

Pelipaikka: Ulfuria

 

Nimi: Nur’ira

Kutsumanimi: Nur’ira, Nur, Ira

Sukupuoli: Uros

Ikä: 43 ihmisten iässä (esittelyn muutkin mahdolliset iät ilmoitettu ihmisten iässä)

Koko: Säkäkorkeus 75cm, paino 40kg

Laji: Susi

Lauma: Mýri

Asema: Laumassa rivisusi, Tulivuorikultissa Ylipappi/Hár

Perhe: Vanhemmat (kuolleet), kaksosveli

 

Ulkonäkö:

Nur’ira on keski-ikään ehtinyt, ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen uros. Hänen turkissaan on kahta siniharmaan sävyä; pohjavärinä on tummahko sävy, kun taas vaaleaa löytyy vatsasta, hännästä sekä kasvojen ja jalkojen kuvioista. Myös pieniä määriä violettia löytyy rinnasta, hännästä sekä takareisien kuvioista. Karvapeite on ohutta ja vettä hylkivää. Uroksen silmät ovat kylmän siniset ja katse usein tarkkaavainen ja arvioiva.

Kaulassaan siniturkki kantaa nauhaa, jossa roikkuvat hänen kolme riipustaan: henkilökohtainen taikariipus, Kultin jäsenyysriipus sekä Kultin Ylipapin riipus. Koska korut ovat samassa nauhassa, useimmat asiasta tietämättömät olettavat kyseessä olevan vain yksi, "tavallinen" taikariipus.

 

Luonne:

Lyhyesti ja ytimekkäästi kuvailtuna epäluuloinen ja varovainen, mutta samalla varsin kunnianhimoinen ja ulkoiselta olemukseltaan itsevarma. Nur’iran luottamus on vaikea ansaita, mutta helppo menettää. Tämä ei kuitenkaan näy mitenkään päällepäin, vaan uros käyttäytyy varsin kohteliaasti kaikkia kohtaan laumasta, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Tämän vuoksi hänestä onkin helppo pitää - ainakin ensitapaamisella.

Tulivuorikultin johtajana hän kokee aina olevansa vastuussa kulttilaisistaan. Hän omistaa koko elämänsä salaseuralleen, ja odottaa jäseniltä täydellistä kuuliaisuutta ja uskollisuutta. Siniturkin onkin huomattavasti helpompi luottaa kulttilaisiin kuin muihin susiin. Jopa muut mýriläiset tuntuvat pelkiltä epäilyttäviltä vierailta, jos eivät satu Tulivuorikulttiin kuulumaan.

Nur pelkää ”mahtavaa Tulivuorta”, minkä takia hän on hiljattain ottanut Kultin vanhan uhrikäytännön jälleen käyttöön. Hän uskoo, että tulivuori voi nälkäisenä vihastua ja tuhota yhdellä suurella purkauksella koko Ulfurian, joten sitä on ruokittava ja tyynnyteltävä usein. Hänen mielestään vuorta on myös puhuteltava kunnioittavasti.

Uros ei pidä taisteluista, mutta puolustaa tarvittaessa itseään. Koska hän ei ole fyysisesti hyvin voimakas, hän pyrkii pysäyttämään ja/tai pelästyttämään vihollisensa riipustensa voimalla.

 

Menneisyys:

Nur'ira liittyi jo nuorena veljensä kanssa Tulivuorikulttiin vanhempien opastamana. Pentujen isä oli niihin aikoihin andi, eli silloisen Hárin, Ylipapin, oikea tassu, ja tämä toivoi myös pojistaan uskollisia kulttilaisia, jotka voisivat vanhempina kohota korkeaankin asemaan. Isä puhui jatkuvasti, miten tulivuorta tuli kunnioittaa ja ruokkia, jotta se pysyi tyytyväisenä. Tämän lisäksi pennut kuulivat useita kauhutarinoita siitä, mitä tapahtuisi, jos isän neuvomia käytäntöjä ei toteutettaisi. Pelko iskostui molempien pentujen mieliin, ja kaksikon ollessa tarpeeksi vanhoja, vanhemmat kertoivat tarkemmin Kultista ja siihen liittymisestä. Veljekset hakivat itselleen taikariipukset ja pääsivät pian mukaan salaseuran toimintaan.

Uroksen varttuessa Kultti näki useankin Ylipapin vaihdoksen, ja välillä hänen isänsäkin sitä virkaa toimitti. Koko ajan oli valloillaan käsitys tulivuoren karmeudesta ja vihasta, ja uhrimenoja hoidettiin jatkuvasti. Kunnes valtaan tuli uusi susi, jonka mielestä toiminnan oli rauhoituttava, ja hän sai puheillaan suurimman osan jäsenistä vakuuttuneeksi, ettei hätää ollut eikä uhrimenoja tarvittu. Nur’iran perhe oli kuitenkin eri mieltä, erityisesti uros itse. Hän pelkäsi alinomaa vuoren kostavan heille, koska he lopettivat uhraamisen, ja yritti puhua toisille huolistaan. Pelkoa ei lieventänyt lainkaan se, että uros näki toistuvasti enteenomaisia painajaisia, joissa tulivuori peitti raivoissaan laavallaan koko Ulfurian. Hän piti näitä enteinä lopun ajoista, jos asialle ei tehtäisi jotakin.

Pari vuotta kuitenkin kului, eikä mitään tapahtunut. Siniturkki oli lakannut levittämästä tulivuoren vihan sanomaa ja tyytynyt toistaiseksi Kultin silloiseen tilaan, mutta todellakin vain toistaiseksi. Aktiivisena jäsenenä hänen onnistui päästä andiksi, eikä kulunut kauankaan, kun silloinen Hár kuoli epäonnisessa taistelussa. Samassa kahakassa menehtyi muutamia muitakin kulttilaisia, mukaan lukien Nurin vanhemmat.

Moni suri Ylipapin sekä muiden jäsenten menetystä, mutta siniturkki itse oli tyytyväinen vanhempiensa kuolemasta huolimatta. Hän vannoi itsekseen palauttavansa pyhät uhrimenot ja saavansa vielä joskus koko laakson pelkäämään ja kunnioittamaan mahtavaa tulivuorta. Kieltäytyjät uhrattaisiin ja uskovat säästettäisiin. Hän on karismaattisena hahmona onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa Ylipappina ja saanut jäsenet palaamaan takaisin vanhoihin käytäntöihin lyhyessä ajassa. Tällä hetkellä Kultti kokoontuu aina uudenkuun aikaan Nurin johdolla laavaluolaan pitämään seremonioitaan.

Hän on myös onnistunut säilyttämään hyvät välit veljeensä, joka toimii Kultissa félagina. Nur olisi mieluusti antanut veljelleen korkeammankin aseman, mutta tämä ei ole viime aikoina ollut enää niin kiinnostunut Kultin asioista, että olisi tarjousta hyväksynyt.

 

Taikariipukset:

Asemastaan johtuen on Nurilla jopa kolme riipusta. Ne kaikki roikkuvat samassa nauhassa uroksen kaulassa, joten kovinkaan moni ei edes tule ajatelleeksi, että riipuksia on oikeastaan kolme.

Henkilökohtainen riipus:

Tämän riipuksen siniturkki haki Oraakkelilta isänsä neuvojen ja avustuksen turvin jo nuorena, jotta pääsisi liittymään Tulivuorikulttiin. Koru on hieman vesipisaran muotoinen ja väriltään läpikuultavan turkoosi. Se roikkuu uroksen kaulassa olevassa nauhassa oikealla.

Kyseessä on muodonmuutosriipus, jonka avulla uros voi ottaa kenen tahansa aiemmin tapaamansa suden muodon. Prosessi vaatii keskittymistä sekä hyvää muistia, sillä on täysin kantajan muistista kiinni, miten muodonmuutos onnistuu. Muodonmuutos voi epäonnistua osittain, jos keskittyminen herpaantuu tai kantaja ei muistakaan kunnolla jotakin piirrettä sudessa, jonka muodon yrittää ottaa. Tällaisessa tapauksessa yleensä jokin ruumiinosa jää alkuperäiseen muotoon (esim. häntä tai yksi jaloista). Aivan jokaista pientä piirtoa myöten ei tarvitse toista muistaa, vaan kohteen turkin värien ja ruumiinrakenteen muistaminen riittää. Toisen muodon ylläpitäminen ei vaadi suuria ponnisteluja, mutta energiaa menee muodonmuutokseen puolin ja toisin, minkä vuoksi riipuksen käyttöä kannattaa rajoittaa, eikä missään nimessä ole suotavaa muuttua vain pariksi minuutiksi, vaan useimmiten on viisasta pysyä ainakin useampi tunti yhdessä muodossa.

Riipus ei siis luonnollisestikaan toimi ollenkaan tai ainakaan kunnolla, jos käyttäjä ei kykene keskittymään tai muistamaan kohdettaan pääpiirteiltään. Päinvastaisissa olosuhteissa riipus taasen toimii ihanteellisesti. Oli keskittyminen kuinka hyvä tahansa, muodonmuutoksen vaatima energia pysyy aina samana, minkä vuoksi käyttäjä on usein hetken uupunut muodonmuutoksen jälkeen.

Kulttiriipus:

Kulttiin liityttyään Nur’ira sai tämän riipuksen, joka on pieni, helmeä muistuttava oranssinvärinen kuula. Se roikkuu nauhassa vasemmalla puolella. Koru pystyy lämmittämään käyttäjäänsä tämän palellessa, mutta muuhun siitä ei sitten olekaan. Lisäksi sen käyttöaika on hyvin rajallinen, ja teho alkaa hiipua jo puolen tunnin yhtämittaisen käytön jälkeen.

Ylipapin riipus:

Otettuaan vastaan Ylipapin viran Tulivuorikultissa, sai Nur vielä yhden korun nauhaansa. Se on kolmesta korusta kookkain ja sen takia roikkuu nauhan keskellä. Riipus on mustaa laavakiveä, ja muodoltaan etäisesti hieman paksua kuunsirppiä muistuttava.

Riipus luo kantajansa ympärille kipinöistä ja liekeistä koostuvan suojahaarniskan. Haarniska ei missään tilanteessa kosketa kantajaa, vaan tämän kehonmuotoa mukaillen pysyy muutaman senttimetrin päässä tästä. Lieskat eivät luonnollisesti polta kantajaa, vaan ainoastaan mahdollista hyökkääjää.

Haarniskan ylläpitämisen helppous riippuu pitkälti säästä. Poutapäivinä se ei juuri vaadi käyttäjältään energiaa, mutta sateessa sen ylläpitäminen on erittäin vaikeaa ja voimia vaativaa, eikä siksi järin kannattavaakaan.